11.12.2023

In English

Kuukauden tutkija: Tiina Onikki-Rantajääskö

Tiina Onikki-Rantajääskö
Kuva: Veikko Somerpuro

Kielipankki koostuu kattavasta joukosta aineistoja sekä niiden tutkimiseen soveltuvista ohjelmistoista tehokkaassa laiteympäristössä. Tiina Onikki-Rantajääskö kertoo meille Tieteen termipankin toimintaperiaatteista sekä kutsuu kiinnostuneita asiantuntijoita mukaan termitalkootöihin.

Kuka olet?

Olen Tiina Onikki-Rantajääskö, suomen kielen professori Helsingin yliopistossa. Vedän myös Tieteen termipankkia.

Mikä on tutkimuksesi aihe?

Olen ylipäänsä kiinnostunut siitä, miten sanasto ja kieliopilliset rakenteet jäsentävät kielellistä merkitystä ja toimivat myös suhteessa laajempaan tekstikontekstiin. Eniten olen julkaissut suomen paikallissijajärjestelmään liittyvää tutkimusta. Tällä hetkellä saan seurata nuorempien tutkijoiden pyrkimyksiä yhdistää laadullista ja määrällistä tutkimusta Eetu Mäkelän kanssa pyörittämässämme ja Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Alustat ja retoriset ryhmästrategiat. Itseäni kiinnostaa erityisesti kysymys, voivatko jotkin konstruktiot indikoida laajempia diskurssirakenteita. Oma aikani menee kuitenkin tänä talvena oikeusministeriön asettamana suomen kielen selvityshenkilönä.

Miten Kielipankki liittyy tutkimukseesi?

Käytän Kielipankin suomen kielen aineistoja jatkuvasti, kun on tarpeen saada tietoa jonkin sanan tai kieliopillisen elementin käyttöyhteyksistä. Useita aiemminkin hyödyntämiäni aineistoja löytyy nykyisin Kielipankista, kuten oman projektini kokoama HS.fi-uutiskommenttiaineisto.

Lisäksi Tieteen termipankki toimii FIN-CLARIAH-tutkimusinfrastruktuurissa yhteistyössä Kielipankin kanssa. Tämä näkyy mm. siinä, että termipankin verkkopalveluun pääsee myös Kielipankin kautta. Termipankilla on myös oma työntekijä, jonka palkkaamisen FIN-CLARIAH-hanke mahdollistaa (Suomen Akatemian FIRI-rahoitus). Tarvetta on myös kieliteknologiselle yhteistyölle.

Tieteen termipankki on edelleen sisällöllisen rakentumisen vaiheessa. Pyrimme saamaan yhä enemmän eri tieteenalojen tutkijoita mukaan termityöhön ja koko ajan uusia tieteenaloja liittymään termipankkiin. Tieteen termien määrittely ja muun käsitteitä koskevan taustatiedon antaminen vaatii kunkin alan asiantuntemusta. Menetelmänä on siksi asiantuntijoiden rajoitettu talkoistaminen (niche sourcing), jota projektisuunnittelijamme tukee. Tavoitteena on edistää tieteen monikielisyyttä sen lisäksi, että tarjotaan avointa tietoa, joka kertoo tieteellisestä tiedonmuodostuksesta ja helpottaa tieteen hyödyntämistä. Tieteen käsitteet ovat tutkimuksen ytimessä. Monikielisyyttä auttaa erityisesti se, että termeille annetaan käännösvastineita eri kielillä. Suomen kieli on keskiössä, koska suomen kieltä halutaan kehittää tieteen kielenä. Määritelmiä ja käsitesivuja on kuitenkin mahdollista esittää muillakin kielillä kuin suomeksi. Termipankki avaa siten mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön. Erityisesti monikielisille ja monitieteisille tutkimusryhmille termipankki on mahdollisuus yhteisen terminologisen maaperän muokkaamiseen. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.

Tutkimuksellinen kiinnostukseni Tieteen termipankissa kohdistuu mm. taustatiedon kehysten esittämiseen ja prototyyppisyyden ilmenemiseen sekä yhteistoiminnallisuuteen: tieteen termipankin asiantuntijoiden verkosto ja verkkopalvelu vaikuttavat toisiinsa ja muodostavat toiminnan kentän, joka poikkeaa perinteisistä tutkimushankkeista.

Julkaisuja

Enqvist, Johanna & Tiina Onikki.Rantajääskö & Kaarina Pitkänen-Heikkilä 2021: Terminology work as open, communal and collaborative crowdsourcing practice of academic communities. – Terminology 27:1, Pp. 56-79. DOI: 10.1075/term.00058.enq

Jaakola, Minna & Tiina Onikki-Rantajääskö (eds.) 2023: The Finnish Cases System: Cognitive Linguistic Perspectives. Helsinki:SKS. DOI: doi.org/10.21435/sflin.23

Kettunen, Harri & Tiina Onikki-Rantajääskö (tulossa): Vetenskapstermbanken i Finland i samhällets tjänst. – Publikation Nordterm 2023.

Kettunen, Harri & Tiina Onikki-Rantajääskö (tulossa): Tieteen termipankki tieteentekemisen ytimessä. – Kieliviesti 2/2023.

Onikki-Rantajääskö, Tiina & Harri Kettunen 2023: Vuosi 2022 Tieteen termipankissa: Laajenemista uusille aihealueille ja tunnustuspalkintoja avoimen tieteen edistämisestä. – Tieteen termipankin blogi. Helmikuu/2023. https://blogs.helsinki.fi/tieteentermipankki/2023/02/16/vuosi-2022-tieteen-termipankissa-laajenemista-uusille-aihealueille-ja-tunnustuspalkintoja-avoimen-tieteen-edistamisesta/

Aineistoja

Lisätietoa

 

FIN-CLARIN eli suomalaisten yliopistojen, CSC – Tieteen tietotekniikan keskuksen ja Kotimaisten kielten keskuksen muodostama konsortio auttaa humanististen tieteiden tutkijoita käyttämään, jalostamaan, säilyttämään ja jakamaan tutkimusaineistoja. Aineistoja ja työkaluja tarjoaa Kielipankki.

Kaikki tähän saakka esitellyt Kielipankin käyttäjät löytyvät Kuukauden tutkija -arkistosta. Tämä artikkeli julkaistaan myös Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan verkkosivuilla.