﻿Ne Junista Heitellyt Miehet 
Kirj. T-bone Slim. 
 
(Lukiessaan suomennosta T-bone Silmin kirjoituksesta on lukijan otettava huomioon että hänen kirjoituksissaan sanaleikki merkitsee tavattoman paljon. Sitä on mahdoton saada kokonaan esille silloin kun kirjoitus käännetään jollekin toiselle kielelle. — Toim.) 

Sanoa että I. W. W. nakkelee miehiä pois tavarajunista sen vuoksi että heitä epäillään rosvoiksi (hi-jacks) olisi yhtä narrimaista kuin sanoa että Kommunistipuolue on yhtiön unio . . . 
Ensiksikin, I. W. W. ei heittele mleliiä pois tavarajunista sen tai tämän, monen tai minkäänlaisen syyn vuoksi. 
Toiseksi, se ei koskaan toimi muuten kuin tietoisuutensa perusteella; ei koskaan epäluulon perusteella. 
Kolmanneksi, koskaan ei ole tarpeellista heittää miehiä pois tavarajunista — miehet ovat iloisia päästessään niistä — nauttivat siitä, käsittävät sen velvollisuudekseen. 
Mutta I. W. W:llä on karkea maine, tietysti epäansaitusti, ja se on tullut sille täten: 
Mies tulee uniseksi junassa, nukahtaa, sanokaamme, tankkivaunun sivulaudalle. Juna tärskähtelee, huojuu, hyppii ja mies vierähtää vaunun laudalta ohdakkeiden sekaan. Tunnustaako tämä mies nyt että hän itse meni vuoteelle junassa ja heräsi ojassa? 
Ei. 
Hän marssii läheisimpaän farmitaloon ja kerjää köyhältä farmarilta laastarikangasta ja aamiaista sekä tyhjentää hänelle sydämensä seuraavalla tavalla: 
“I. w. w.:läiset rosvosivat minut ja heittivät pois junasta.” 
Hänetkö olisi rosvottu! Hänet joka ei ole nähnyt dollaria sen jälkeen kun Hoover kastettiin! Siitä huolimatta mies todella saattaa uskoa että I. W. W:llä oli avustavaa osuutta hänen saamiinsa naarmuihin ja t a s a p ainonsa menettämiseen, jos ei muuten niin ainakin propagandan kautta, sillä se teki hänet uniseksi ja sai hänet uneksimaan olevansa liitelytaso. 
Tässä suhteessa hänen uskonsa saattaa olla niinkin vahva että turvatakseen itseään vastaisuudessa sellaisilta tapauksilta hän ottaa punaisen kortin ja pysyttelee yhtämittaisesti hereillä. (Kaikella tällä on yhteyttä Mr. presidentti Hooverin saituruuden tai anteliaisuuden kanssa.) 
Mutta löytyy joitakin tapauksia, hyvin harvoja, joissa täysin hereillä olevia miehiä on autettu pois junista tai rohkaistu heitä lähtemään nopeasti ja vähemmän arvokkaalla tavalla, esillä olleiden asiain edullisuuden vuoksi. Vuosien kuluessa jotkut niistä tapauksista ovat voineet lisätä menekkiä ruumisarkkumarkkinoilla. 
Minä en ole persoonalisesti tuttava niiden gentlemannien kanssa jotka heittelevät miehiä pois junista enkä voi tietää mitä uskontoa he tunnustavat. Ovatko he periaatteettomia medotisteja, paatuneita presbyteeriläisiä tai ilkeämielisiä reformeeratun kirkon jäseniä; sitä en voi tällä kertaa sanoa tekemättä lähempiä tutkimuksia. Mutta minä voin sanoa että heidän toimintansa haiskahtaa vahvasti samanlaiselta k u i n kohtelu joka annettiin Jeesukselle Kristukselle silloin kun hänen isänsä lähetti hänet juutalaisten keskuuteen ristiin naulattavaksi. Tapahtui että juutalaiset saivat hänet kiinni ja naulasivat seetripuuristille — eikä isäukko nostanut sormeaankaan poikansa puolustamiseksi. 
Minä en ole saanut uskontoani äitini maidossa; sain sen halkovajassa vanhan vetohihnan päästä. Saattaa siis olla niin että miesten heittäminen junasta on liian hienopiirteinen uskonnon muoto minun känsittyneen sieluni ymmärrettäväksi. Siten olen myöskin kykenemätöin uskomaan että rautateiden “bullit” ja agentit (tarkoituksella kasvattaa huonoa mainetta I.W.W:lle) nakkelisivat miehiä junista; esiintyisivät union miehinä tai arvonsa arvonsa tuntevina rosvoilijoina lossatessaan työläisiä vaunuista ja rosvotessaan heitä. En usko heidän olevan juuri niin hyviä kristittyjä. Siihen johtopäätökseen olen pakotettu, niin usein kuin olenkin saanut kuulla heidän ylevämielistä ärjyntäansä 
Ei, en voi sanoa josko nämä viranomaiset ja “hi-jackit” toimivat sillä tavalla, mutta voin sanoa että I. W. W., niin pitkälle kuin sen jäseniä tunnen, vastustaa kovin laajaa seurustelua sellaisten aistiviallisten kanssa jotka eivät omaa edes alkeellisimpiakaan käsityksiä unionismista. Mutta tämä kanta ei kuitenkaan pukeudu väkivallan tai päällehyökkäyksen muotoon. Ja mitä tulee junista pois heitettyihin miehiin niin sallikaa minun sanoa että monet siten heitetyistä ovat olleet I. W. W.n jäseniä. 
Tuskin voitanee heitä epäillä itsensä junasta pois heittämiseen; voidaanko? 
Tietysti ei. 
Saattaa olla että “hi-jackit” ovat toimittaneet heittämisen — epäluulo kohdistuu siihen suuntaan. Jos siten on asia niin he suorastaan hävittävät omaa liikettään, sillä I. W. W., itseään turvatakseen, joutuu katsomaan jokaista järjestymätöntä miestä mahdollisena “hi-jackina.” Ja siten tapahtuu että järjestymättömät työläiset pakoittava I. W. W:n antamaan paljon enemmän huomiota “hi-jackeille” kuin mitä heidän kohtuullinen osuutensa olisi. Samalla kertaa moni ei-union mies joutuu tukalaan asemaan todistelussaan että hänen unionismin puutteensa on ainoa tahra hänen muuten terveessä moraalissaan. Tilanne on perin kiusallinen — kukin epäilee toisia. Mutta se voidaan parantaa varsin helposti: 
Ottakoon jokainen ei-union mies punaisen kortin ja oppikoon tuntemaan työläistoverinsa. Kun se tapahtuu, silloin kaikki ovat i. w. w:läisiä ja työläisiä. Työsuhteet ja palkat paranevat niin paljon että jokainen mies on halukas tekemään hyödyllistä työtä ja “hi-jackit” jäävät menneisyyteen kuuluviksi. Sillä totisesti se on alhainen palkka ja kurjat työsuhteet, kauan kestettyinä, jotka tekevät “hi-jackeja” — toisin sanoen: työnantajaluokka ja sen työtä nylkevä järjestelmä. 
Yksinpä paatuneinkin rosvoilija paljon mieluummin ansaitsisi toimeentulonsa kunnollisissa työsuhteissa, kuin koettaisi hankkia sen mitään omistamattomien rosvoilemisella. 
Miksikä olla mitään omistamaton? 
J. K. 
Viljankorjuun aikana kymmeniätuhansia työläisiä on matkalla yötä ja päivää, toisinaan, päästäkseen jollekin vissille paikalle. Satoja jopa tuhansiakin heitä nukkuu vaarallisissa paikoissa, tavaravaunujen katoilla, avonaisissa vaunuissa ja tankkivaunujen sivulaudoilla. Onko siis ihme että muutamia heistä on vuosien kuluessa putoillut? 
Minä puolestani uskon että joka ainoa noista luikurin laskijoista on siten pudonnut. 
Juuri nyt North Dakota ilmoittaa Minneapolisin lehdissä viittätoistatuhatta viljankorjaajaa. Poloinen North Dakota! Juuri nyt sillä on vain 20,000 miestä enemmän kuin se voi käyttää ja tarvitsee 15,000 lisää. 
Vetäkää esille itkuliinanne, pojat; tämä on aivan ulvova tarve.